Hirveen vaikea sana muuten sanoa tuo jauhellihatostada, yritäs parin lasillisen jälkeen muutama kerta putkeen.
Jauhellihatostadat (8 kpl)
Tomaattimössö
4 tomaattia
1 iso punasipuli
1 dl korianteria
2 rkl limetinmehua
1 rkl oliiviöljyä
suolaa ja sokeria
Täyte
500g naudan jauhelihaa
3 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
1 tl savupaprikajauhetta
8 tortillaa
1-2 purkkia ranskankermaa
150g mozzarellajuustoraastetta (tai mistä nyt tykkäät)
2 avokadoa
Sriracha chilikastiketta
mustapippuria
Valmista ensin tomaattimössö.
Poista tomaateista sisus ja leikkaa pieniksi kuutioiksi.
Punasipulit myös pieniksi ja korianteri samoin.
Sekoita kaikki loputkin aineet kipossa ja laita jääkaappiin odottelemaan.
Ruskista jauheliha, lisää hienonnettu valkosipuli ja annan hetken paistua.
Mausta suolalla, puppurilla ja savupaprikajauheella.
Nosta tortillat uunipellille, huomaat varmaan että kaikki ei mahdu samalle.
Voitele letut ranskankermalla ja kuorruta vielä juustoraasteella.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia.
Kuutioi odotellessa avokadot. Suosittelen laittamaan kuutioiden päälle limetin/sitruunanmehua tummimisen estämiseksi. Jos oikein innostut niin laita myös ripaus pippuria ja suolaa.
Kasaa uunista tulleiden lettujen päälle jauhelihaa, avokadikuutioita, tomaattimössöä, ranskankermaa, ripaus mustapippuria ja halutessasi Srirachaa. Leikkaa vaikka pizzahyrrällä osiin syömisen helpottamiseksi.