torstai 26. lokakuuta 2017

Saaristolaisleipä

Lupasin valmistaa saaristolaisleipiä sukalaisen syntymäpäiville. Kyseessä olikin ensimmäinen kerta kun kyseistä tuotetta lähdin itse valmistamaan. Yhdistelin muutamasta reseptistä ja äitin vinkeistä oman reseptini ja tuli erittäin hyviä leipiä. Mahtavaa että nämä sai tehtyä valmiiksi jo muutamaa päivää ennen juhlia (suositus) ja valmistus oli erittäin helppoa. Kannattaa huomioida että leipätaikina oikeasti alkaa kuplimaan ja paisumaan, joten kannattaa suojata alusta ja hoitaa kohotus riittävän isoissa vuoissa. Nimimerkillä leipätaikinaa pitkin uunipeltejä.  


Saaristolaisleipä 4 kpl


1l appelsiinitäysmehua
75 g hiivaa
3 dl siirappia
1 rkl suolaa
3 dl kaljamallasta
3 dl ruis- ja kaurahiutaleita
1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
1 dl kauraleseitä
½ dl pellavansiemeniä
3 dl ruisjauhoja
10 dl vehnäjauhoja

Voiteluun
1/2 dl vettä
1/2 dl siirappia

Lämmitä mehu kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva, siirappi ja suola.
Lisää joukkoon loput aineet ja sekoita tasaiseksi esim. puuhaarukalla. Taikinaa ei siis tarvitse vaivata. Taikina saa jäädä hyvin kosteaksi ja tahmeaksi. Lisää tarvittaessa vielä 1-2 dl vehnäjauhoja.

Voitele/laita leivinpaperi 4 pitkänomaiseen leipävuokaan (vetoisuus yhteensä 4 l).
Jaa taikina vuokiin.
Kohota taikinoita liinalla peitettynä noin 1 1/2 tuntia. Ei haittaa vaikka saisivat kohota kauemminkin.

Kypsennä 175- asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 1 1/2 tuntia.
Voitele limppuja paistamisen loppuvaiheessa vesi-siirappiseoksella 2–3 kertaa.
Jos leipien pinta tummuu liikaa, niin peitä ne leivinpaperilla paistamisen loppupuolella.
Anna leipien jäähtyä kokonaan ennen kumoamista.
Itse pakkasin leivät pakastepusseihin odottelemaan juhlia, niin pysyivät ihanan mehevinä.