Löysin tämän TÖRKEÄN hyvän suklaakakun ohjeen Suklaapandan blogista. Tein ensimmäisen version pikkujouluihin ja sen jälkeen ei tarvinnut miettiä mikä kakku tehdään joulupöytään. Kakku ei ole liian makea, mutta todella tuhti se on. Joulupöydässä saimme kuuden hengen voimin tuhottua 1/4 kakusta. Tosin saattoi olla että jotain pientä oli tultut syötyä ennen kahveja. Tein muutaman muutoksen omaan kakkuuni. Alkuperäinen resepti siis
täällä.
Suklaamoussejuustokakku
Pohja
1 paketti (16 kpl) Kantolan Dops/Oreo Brownie -keksejä
8 kpl Marianne-keksejä
60g voita
Juustokakkukerros
400g maustamatonta tuorejuustoa, huoneenlämpöistä
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 kananmunaa, huoneenlämpöistä
1½ dl kuohukermaa
Suklaamoussekerros
2 rkl kaakaojauhetta
3/4 dl kuumaa vettä
200g tummaa suklaata
3½ dl vispi/kuohukermaa, kylmää
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
Suklaaganache
1 1/5 dl kuohukermaa
140g tummaa suklaata
Koristeluun
valkosuklaata
Pohja
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele pohja ja reunat.
Murskaa keksit, sulata voi ja sekoita keskenään tasaiseksi massaksi.
Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille.
Paista 175 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.
Alenna uunin lämpötila 160 C asteeseen.
Juustokakkukerros
Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto pehmeäksi ja notkeaksi sähkövatkaimella.
Lisää sokeri, vaniljasokeri ja suola, vatkaa kunnes seos on ilmavaa.
Lisää kananmunat yksitellen, vatkaa jokaisen jälkeen.
Lisää lopuksi kuohukerma ja vatkaa nopeasti tasaiseksi.
Kaada massa vuokaan esipaistetun pohjan päälle.
Paista kakkua uunin keskitasolla n. 40 minuuttia, kunnes reunat ovat jähmettyneet mutta keskiosa vielä tutisee.
Sulje uuni ja jätä ovi raolleen, jätä kakku uuniin vielä 15-20 minuutiksi.
Ota huoneenlämpöön ja anna jäähtyä kokonaan, siirrä sitten jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
Suklaamoussekerros
Tee suklaamoussekerros vasta kun juustokakkukerros on täysin jäähtynyt ja kiinteä.
Lämmitä vesi kuumaksi ja sekoita kaakaojauheen kanssa.
Sulata pilkottu suklaa joko vesihauteessa tai mikrossa.
Vatkaa kerma sokerin ja suolan kanssa pehmeäksi vaahdoksi.
Sekoita kaakao-vesiseos sulaneen suklaan kanssa tasaiseksi.
Lisää 1/3 kermasta suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää myös loput kermasta ja kääntele tasaiseksi lastan avulla varovasti.
Levitä suklaamousse juustokakkukerroksen päälle ja tasoita pinta.
Laita kakku jääkaappiin noin tunniksi tai pakastimeen puoleksi tunniksi.
Suklaaganache
Kuumenna kerma kattilassa melkein kiehuvaksi ja anna jäähtyä hetken.
Lisää paloiteltu suklaa sekaan. Jos ei sula, niin laita kattila takaisin MIEDOLLE lämmölle.
Anna jähmettyä hetken ja levitä sitten varovasti kakun päälle.
Laita kakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.
Koristele valkosuklaarouheella.