keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Valkoviinisangria

Tätä juomaa tein ensimmäistä kertaa omille 30-vuotissyntymäpäivilleni. Silloin laitoimme sekaan kivennäisvettä, jotta saimme hieman miedompaa juomaa (eihän siitä lopulta ollut mitään hyötyä...). Nyt juoma toimi pikkujoulujen alkudrinkkinä. Härpäkettä oli valtavasti ja jouduimnme poistamaan osan, jotta juomaa oli helpompi kauhoa. Mutta nättihän se on! Kuvan saavissa on tupla liemi ja valkkaria reilu 2 litraa.

Resepti on Pipsa Hurmerinnan keittokirjasta.


Valkoviinisangria


1 omena
2 appelsiinia
2 1/2 dl granaattiomenan siemeniä
1 pullo kuivaa valkoviiniä

Maustesiirappi
2 dl sokeria
2 dl vettä
2 kanelitankoa
2 kokonaista kardemummaa
3 tähtianista

Tee ensin maustesiirappi laittamalla aineet kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes sokeri on liuennut. Anna jäähtyä. Voi tehdä edellisenäkin päivänä valmiiksi, säilytys jääkaapissa.

Pese ja viipaloi omena ja appelsiinit. Laita tarjoiluastiaan granaattiomenan siementen kanssa. Kaada päälle viini. Siivilöi päälle maustesiirappi. Lisää halutessasi koristeeksi kanelitangot ja tähtianikset.
Jäähdytä jääkaapissa ainakin tunnin.

En ole mikään aniksen suurin ystävä, joten minun makuun mausteliemeen riittää yksi anis. Ekalla kerralla taisin jättää sen kokonaan pois. Hyvää tuli silti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti