Mokkapalat
4 munaa
4 dl / 340 g sokeria
2 dl maitoa
4dl / 260g vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
200g voita
Kuorrutus
80 g voita
3 rkl kahvia
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
5 dl tomusokeria
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää vuorotellen maitoa ja jauhoseosta, sekoita vatkaimen pienimmällä teholla.
Lisää lopuksi sulatettu voi ja sekoita varovasti.
Paista uunipelillä (kannattaa laittaa leivinpaperi...) 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Tee kuorrutus kun pohja on jäähtynyt.
Sulata kattilassa voi ja sammuta levy.
Sekoita voin sekaan loput aineet.
Jos tuntuu että on liian jankkia:
1. Laita levy miedolle lämmölle ja sekoittele.
2. Lisää vähän voita ja tee kohta 1.
3. Lisää vähän kahvia ja sekoittele, tosin tämä vaikuittaa myös makuun.
Tuntuu että joka kerta joudun lisäämään jotain ainetta ja aina tulee vähän erilainen kuorrute.
Levitä valmis kuorrutus pohjan päälle.
Siihen sitten störsseleitä, kookoshiutaleita tms.
Itse raastoin suklaata, koska en erityisemmin pidä strösseleistä tai kookoshiutaleista. Huono ideahan se sitten oli. Suklaa jännästi suli osittain haalean kuorrutteen päälle. Yritin peitellä lopputulosta sitten niillä strösseleillä. Ei ollut vieläkään hyvä. Raastoin sitten vielä vähän suklaata varmasti jäähtyneille mokkapaloille. Sitten olin tyytyväinen...paitsi ärsytti että laitoin niitä strösseleitä.
Vinkki!
Saat nätimpiä paloja kun leikkaat reunat pois ennen paloittelua. Reunat saa nopeasti hävitettyä esim. työpaikan kahvipöydässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti