sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Perunasalaatti joka on varmasti kotoisin Kreikasta.

Perunasalaatti omenalla ja suolakurkulla, YÖK! Salaatissa omenaa, eieieie. Eli en siis pidä ns. normaalista perunasalaatista, joten piti kehitellä versio joka maistuu omaankin suuhun. Ensimmäiselle vappubrunssille tämä valmistui vähän vahingossa jääkaapin jämistä, mutta tänä vappuna lopputulos oli tietysti tarkan harkinnan lopputulos. Uskoo ken haluaa. Ainakin meidän vappubrunssilla tämä on suosittua, joten kannattaa testata!


Kreikkalainen perunasalaatti

 

n. 1kg kiinteitä perunoita
1 nippu kevät/ruohosipulia
1 puska basilikaa
1 paketillinen fetaa (käytin Apetinan palaa, mutta valmiit kuutiotkin käy hyvin)

n. 400g turkkilaista jugurttia
3 valkosipulinkynttä
1 sitruunan / 2 limetin mehu
1-2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
hunajaa

Keitä perunat reilusti suolatussa vedessä ja anna jäähtyä. Itse tykkään pitää keitettyjä perunoita yön yli jääkaapissa, niin ne pysyvät paremmin koossa kuorimisen ja pilkkomisen ajan.
Kuori ja viipaloi/kuutio perunat.
Lisää jugurtin sekaan raastettu valkosipuli, mehu, etikka, suolaa ja mustapippuria. Kastike voi olla melko mausteinen, jotta lopputulos maistuu joltain.
Hienonna basilika ja kevät/ruohosipuli. Kuutioi tarvittaessa feta
Kasaa kerroksittain, niin perunat pysyvät paremmin ehjinä.
Kulhon pohjalle siis kerros perunoita (halutessasi rouhaise vähän pippuria ja suolaa päälle), sipulia, basilikaa, fetaa ja kastiketta. Sekoittele varovasti ja toista muutamaan kertaan.
Anna makustua jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti