sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Vadelmainen juustokakku

Löysin Koko Suomi leipoo-ohjelman vasta kesän uusintojen myötä. Ehkä myös oma olotila vaikuttaa siihen että iltaisin houkuttelee enemmän sohva kuin lenkkipolku. Lisäksi tekee usein mieli leipoa. Nämä kun summataan yhteen, niin olen viimeaikoina leiponut normaalia useammin. Onneksi meillä on tälläkin hetkellä menossa pieni remontti niin syöjiä on. Tämä kakku siis voitti ohjelman juustokakku kilpailun ja pakkohan sitä oli testata. Alkuperäinen resepti täällä, tein muutaman muutoksen omaani.


Vadelmainen juustokakku

 

600g maustamatonta tuorejuustoa
100g ranskankermaa
180g sokeria
1 tl vaniljasokeria

1 sitruuna kuori raastettuna
180g sokeria
3 kananmunaa
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl tuoreita vadelmia

Päälle tuoreita vadelmia

Laita uuni lämpeämään 170 asteeseen.
Hienonna keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa.
Painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja paista noin 5 minuuttia.
Sekoita vatkaimella tuorejuusto ja ranskankerma.
Lisää sekaan sokeri, sitruunankuori ja jauhot.
Lisää kananmunat yksi kerrallaan hyvin vatkaten.
Kaada taikinasta noin puolet pohjan päälle.
Ripottele päälle vadelmat ja kaada lopputaikina vuokaan.
Paista 170 aseessa reilu tunti.
Koristele tuoreilla vadelmilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti