lauantai 23. marraskuuta 2013

Quesadillat

Perjantai-ilta, vähän tekee mieli tortilloja, mutta ei jaksa tehdä. Tätädäää! Quesadillat pelastavat tilanteen! Helppoja, nopeita ja maistuvia. Eniten aikaa taitaa mennä guacamolen valmistamiseen. Jos ei ole guacamolen fani, niin pärjää hyvin salsalla ja ranskankermalla. Menee alas myös ilman mitään lisäkastiketta.



Quesadillat


Paketti pieniä tortillalettuja
400 g jauhelijaa tai maustamatonta broiskua
cheddarjuustoa
1 punasipuli
1 paprika
1 tomaatti
jalopenoja
ranskankermaa/maistamatonta tuorejuustoa
salsaa
suolaa
mustapippuria
chilirouhetta
paprikamaustetta
valkosipulirouhetta
juustokuminaa
oreganoa

Paista ja mausta liha. Voit käyttää myös pussillisen valmista taco tms. maustetta. 
Pilko täytteet ja aloita kasaaminen. Meillä on todettu että kaikista helpointa on taittaa täytetty lettu kahtia, näin se pysyy parhaiten kasassa paistamisen aikana. Eli levitä letun toiselle puolelle ranskankermaa/tuorejuustoa, lihaa, kasviksia ja juustoa. Toinen puolikas voidellaan salsalla ja paketti kiinni. Kaikkia täytteitä ei kannata tunkea samaan lettuun, vai tehdä hieman erilaisia. Kun lettu ei ole täytteistä aivan turvoksissa se helpottaa paistamista.


Paistetaan kuumalla pannulla 3-5 minuuttia puoli. Kurkkaa ennen kääntöä että lettu on saanut väriä. Kannattaa suorittaa kääntö ujuttamalla lasta aukinaisen puolen alle ja vähän kädellä auttaa letun päältä.

Valmiiden quesadillojen annetaan hetken jäähtyä lautasella, niin täytteet eivät ole niin valuvia. Leikkaamisessa pizzahyrrä on hyvä apu. Nautitaan guacamoleen dippamalla ja taisi meillä olla pullo Masiakin (hyvä on, katsottiin Vain elämää!).

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Grillattua lohta, veneperunoita, juureksia ja wasabikastiketta

No en mä nyt oikein keksi tähän mitään fiksua. Grillattu lohi hyvää, kastike hyvää, perunat hyvää ja juurekset hyvää. Oikein hyvää kaikki.



Grillattu lohi

 

800g lohifileetä
2 dl soijaa
2 rkl hunajaa
(1 rkl inkivääritahnaa)
1 hedelmällinen sitruuna/limettimehua
mustapippuria

Kaada vuokaan soija ja mausteet. Sekoittele haarukalla niin että hunaja liukenee suunnilleen sekaan. Laita lohi marinoitumaan nahkapuoli ylöspäin. Kelmuta ja annan olla jääkaapissa muutaman tunnin.
Grillaa tai paista uunissa nahkapuoli alaspäin noin 15 minuuttia. Tykkän laittaa uuniin aluksi kovan lämpötilan (joku 225 astetta), niin tulee vähän grillatun oloista = reunat vähän tummuvat. Apua, sanoivat Ramsay ja Sukula.

Wasabikastike

 

Pieni purkki ranskankermaa
Limetin mehua ja raastettua kuorta
suolaa
mustapippuria
tujaus wasabia.

Sekoita aineet. Wasabia kannattaa lisätä aluksi melko maltillinen määrä ja tarvittaessa lisätä. Anna makustua jääkaapissa.

Veneperunat

 

Perunoita (Fiinimpi tekee Rosamundasta, itse en ole niin fiini. Ainakaan turhan usein.)
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
timjamia

Pese perunat kunnolla. Lohko, lado uunipellille, mausta ja paista 225 asteessa noin 20-30 minuuttia. Paistoaika riippuu paljolti lohkojen koosta. Voit käyttää tuoretta tai kuivattua timjamia. Tai laita jotain muuta kuivattua yrttiä, jos ei timjamia löydy! 

Paistetut juurekset

 

4 porkkanaa
1/2 lanttu
4 valkosipulinkynttä
1 rkl hunajaa
voita
oliiviöljyä
mustapippuria
(kuivattua persiljaa/basilikaa/timjamia...)

Kuori ja lohko tuotteet. Laita paistinpannulle voita ja öljyä ja paista hetki kuutioita. Paistele hetki ja lisää pilkotut valkosipulit. Niitä valkosipuleita ei sitten tarvitse kuutioida. Lisää hunaja ja mausteet, lisäksi pannulle voi lisätä pienen tilkan vettä. Paistele pienellä lämmöllä kunnes kuutiot ovat kypsiä.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Maalaissalaatti

Tämä ruokaisa salaatti sai alkunsa kun yritin keksiä käyttöä keitetyille perunoille. Lopputulos olikin niin hyvä, että nykyään tätä tulee tehtyä, vaikka niitä perunoita ei olisi valmiiksi keitettynä. Ainoa miinus tässä reseptissä on se ettei seuraavana päivänä tämä enää ole niin hyvää. Vaihtelen aina vähän kasviksia, mausteita ja salaatteja sen mukaan mitä jääkaapista löytyy.


Maalaissalaatti

 

Salaattia (esim. rucolaa ja jääsalaattia)
4-6 perunaa
1-2 paprikaa
kesäkurpitsaa
punasipulia
fetaa
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
mausteita esim. chilirouhetta, valkosipulirouhetta ja kuivattua basilikaa

Kastike
1 dl oliiviöljyä 
1/2 dl sitruunan tai limetin mehua
1/2 dl juoksevaa hunajaa
2 rkl valkoviinietikkaa
1 kpl valkosipulinkynsi(puristettuna)
suolaa
mustapippuria

Jos perunat ovat raakoja, pese, pilko ja laita ne uunipellille. Mausta suolalla, pippurilla, chili+valkosipulirouheella ja kuivatulla basilikalla. Kaada päälle oliiviöljyä ja pyörittele, niin mausteet vähän leviävät. Paahda 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Lisää pilkotut ja maustetut paprikat, kesäkurpitsat ja sipulit. Laita uuniin vielä noin 10 minuutiksi. Jos käytät kypsiä perunoita laita kaikki kerralla uuniin.
Sekoita kastikkeen aineet.
Laita vadille tai lautaselle salaatinlehdet ja kaada päälle osa kastikkeesta. Kasaa hieman jäähtyneet ainekset uunista salaatin päälle ja kaada päälle loput kastikkeesta. Lisää feta, tuore basilika ja halutessasi krutonkeja.

Viimeksi nautimme tätä sisäfileen ja maustevoin (voita, limetin kuorta ja mehua, chilirouhetta, suolaa ja pippuria) kanssa. Useimmiten tämän kanssa tulee syötyä grillattua lohta.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pinaattiletut

En ole ikinä eityisesti pitänyt pinaatista. Koulussa pinaattiletut toimivat tonnikalasalaatin kanssa ja pinaattikeitto meni alas kananmunan ja karjalanpiirakan avulla. En ole koskaan ajatellut tekeväni ruokaa pinaatista, kunnes päässäni naksahti. Nyt olen reilun kuukauden sisään kokeillut kolmea eri ruokaa pinaatissa. Olen gaalengaaleni. Sain vielä sopivasti pikkuveljeltäni Safkaa-keittokirjan synttärilahjaksi ja siellä oli lettujen ohje. Pienensin vähän taikinan ohjetta ja keikkea meni noin määrä, joten laitan alle alkuperäisen ohjeen määrät.



Pinaattiletut

 

5 dl maitoa
3 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl pinaattia
1 tl suolaa
mustapippuria
ripaus muskottipähkinää
voita paistamiseen

Silppua ryöpätty tai suletettu pinaatti pieneksi. 
Sekoita muut aineet kulhossa ja lisää pinaatti. Viimeistele vielä sauvasekoittimella.
Anna tekeytyä jääkaapissa 30 minuuttia.
Paista voinokareen kera pannulla. Itse paistoin isoja lettuja, koska en omista lettupannua.

Tarjoillaan tonnikala-pastasalaatin ja puolukkasoseen (soseuta sauvasekoittimella kohmeisia puolukoita ja sokeria) kanssa.


Tonnikala-pastasalaatti

Tätä klassikkoa on tehty siitä saakka kun ystävien kanssa ollaan järjestetty kekkereitä. Tosin ei ole kyllä vuosiin tullut enää tätä tehtyä...Väitän että tämä resepti on vähän kehittynyt makaroni-hmp-tonnikala-valmiskastike versiosta. Tämä resepti kehittyi tuossa lennossa ja oli oikein toimiva. Fiilistelin yläasteen herkkuruokaa: Pinaattilettuja puolukkahillolla ja tonnikala-pastasalaattia. Niinpä salaatin kylkeen oli valmistettava ensimmäistä kertaa elämässäni pinaattilettuja. Meillä koulussa tämä kombo tuntui olevan suosikkiruokaa. En tiedä oliko tämä vain meidän koulun ruokalistalla vai ihan yleinen ysäri ruoka?


Tonnikala-pastasalaatti

 

200g keittämätöntä pastaa
2 tölkkiä tonnikalaa 
1-2 paprikaa
1/2 nippu ruohosipulia
purkillinen basilikaa
1-2 rasiaa kirsikkatomaatteja
fetaa

kermaviili
1 valkosipulinkynsi
1/2 limetin mehu
suolaa
mustapippuria
ripaus sokeria

Keitä pasta reilusti suolatussa vedessä. Kaada lävikköön ja huuhtele kylmällä vedellä. Anna valua kuivaksi.
Sekoita kermaviiliin puristettu valkosipuli, limetin mehu ja mausteet.
Laita pastat kulhoon, pilko muut aineet perään, lisää kastike ja sekoita. Anna tekeytyä jääkaapissa.

Jos feta on öljyssä, kannattaa öljyä kaataa vähän salaatin sekaan. Tonnikalana suosittelen paloja öljyssä. Jos pitää kissanruoka tyyppisestä ratkaisusta, niin hiutaleet vedessäkin käyvät!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Apua, mutta leivässäni on rapua

Yksin kotona, pakko tehdä rapuleip(i)ä.

 

Rapuleivät


Paahtoleipää
rasia jättiravunpyrstöjä
pieni purkki ranskankermaa
1-2 rkl majoneesia
1 limetin mehu ja kuorta
puntti tilliä
suola
mustapippuria

No tämähän on helppoa kuin mikä. Sekoita ranskankermaan majoneesi, pilkottua tilliä (jätä osa leivän päälle), limetin mehu ja raastettua kuorta (jos oikein laiskottaa niin voihan tämän jättää välistä ja käyttää valmista mehua) ja mausteet. Anna tekeytyä hetkonen jääkaapissa.
Paahda leipä, laita päälle ranskankermaseosta, rapusia ja tilliä.