sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pinaattiletut

En ole ikinä eityisesti pitänyt pinaatista. Koulussa pinaattiletut toimivat tonnikalasalaatin kanssa ja pinaattikeitto meni alas kananmunan ja karjalanpiirakan avulla. En ole koskaan ajatellut tekeväni ruokaa pinaatista, kunnes päässäni naksahti. Nyt olen reilun kuukauden sisään kokeillut kolmea eri ruokaa pinaatissa. Olen gaalengaaleni. Sain vielä sopivasti pikkuveljeltäni Safkaa-keittokirjan synttärilahjaksi ja siellä oli lettujen ohje. Pienensin vähän taikinan ohjetta ja keikkea meni noin määrä, joten laitan alle alkuperäisen ohjeen määrät.



Pinaattiletut

 

5 dl maitoa
3 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl pinaattia
1 tl suolaa
mustapippuria
ripaus muskottipähkinää
voita paistamiseen

Silppua ryöpätty tai suletettu pinaatti pieneksi. 
Sekoita muut aineet kulhossa ja lisää pinaatti. Viimeistele vielä sauvasekoittimella.
Anna tekeytyä jääkaapissa 30 minuuttia.
Paista voinokareen kera pannulla. Itse paistoin isoja lettuja, koska en omista lettupannua.

Tarjoillaan tonnikala-pastasalaatin ja puolukkasoseen (soseuta sauvasekoittimella kohmeisia puolukoita ja sokeria) kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti