tiistai 22. lokakuuta 2013
Muumimamma
Tein 1-vuotiaalle Iinekselle kakun aiheella Muumimamma. Hetken mietin toteutusta, koska en halunnut valmistaa sokerimassalla päällystettyä kakkua. Päätin sitten testata Mamma-koristeen tekoa sokerimassasta ja hyvin onnistui. Pään kiinnitin hammastikulla, muut osat liimasin sokerikuorrutteella. Essun väritin elintarviketussilla ja silmät ja kulmat ihan normaalilla kynällä. Laukku on tehty mustasta sokerimassasta. Mamman laitoin vielä valmiisen kakkuun istumaan sokerimassasta tehdyn pilven päällle.
Pikkuiset lihapullat
Saahan näistä tietysti tehdä isojakin! Tykkään tehdä näitä pieniä mausteisia lihapullia tomaattikeittoon. Samalla reseptillä saa myös hyviä lihapullia tarjottavaksi pardeihin. Ikinä niitä ei ole ollut tarpeeksi, vaikka jauhelihan määrä on ollut valtava. Rajansa silti kaikella.
2 rkl korppujauhoja
0,5 dl kermaa
2 munaa
2 rkl kuivattua sipulia
Pikkuiset lihapullat
600-700g jauhelihaa
2 rkl korppujauhoja
0,5 dl kermaa
2 munaa
2 rkl kuivattua sipulia
1-2 rkl Worcesterkastiketta
suolaa
mustapippuria
mausteita (esim. chiliä, persiljaa, basilikaa)
Laita kulhoon korppujauhot ja kerma. Anna niiden turvota 10-15 minuuttia. Lisää kaikki loput aineet ja sekoittele valtavan reippaasti esim. haarukalla.
Sitten vaan muotoilemaan pullia. Helpottaa jos ottaa kulhoon vettä, jossa kostuttaa välillä käsiä.
Nämä mahtuivat yhdelle pellilliselle. Niin, en jaksa paistaa niitä ensin pannulla.
Eli uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia ja valmista on.
Krutongit (tämän jälkeen et enää osta niitä kaupan kikkareita)
Valtavan helppoja tehdä ja näihin saa kätevästi upetettua leipäpussin jämät.
Tarvitaan vain leipää, oliiviöljyä ja mausteita.
Tomaattikeiton lisukkeeksi valmistin krutonkeja tällä "reseptillä":
5 viipaletta paahtoleipää
muutama valkosipulinkynsi kuorittuna ja lytättynä (en tiedä mikä on oikea termi tälle toiminnalle..)
kuivattua basilikaa
mustapippuria
Paistinpannulle muutama ruokalusikallinen öljyä ja valkosipulinkynnet. Kun öljy on kuumaa lisää kuutioiksi leikatut leivät. Kääntele ja mausta. Paistele noin 5 minuuttia ja anna jäähtyä. Rakraksraks.

Eipä tullut kuvattua pelkkiä krutonkeja. Tuossa ne sukeltavat tomaattikeittoon. |
Tomaattikeitto
Kerran edellisessä työpaikassani tarjottiin tomaattikeittoa lihapullien ja krutonkien kanssa. Siitä saakka tämä yhdistelmä kummitteli mielessäni. Pari vuotta sitten googlettelin tomaattikeiton ohjeen ja pikkuhiljaa se on saanut nykyisen muotonsa. Lihapullat kuuluu tähän reseptiin oleelliseti, mutta on tämä herkullista ilman niitäkin. Välillä on kyllä vaikea sanoa syökö tomaattikeittoa höysteillä, vai höysteitä tomaattikeitolla...
Tomaattikeitto
2-3 rkl oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä
3 pientä sipulia
2 porkkanaa
reilu kilo kypsiä tomaatteja
3 tl sokeria
1 rkl tomaattipyreetä
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio/fondia (joskus olen laittanut osan kanafondia)
suolaa
mustapippuria
1 dl kermaa
tuoretta basilikaa
Pilko sipulit ja kuullota niitä kattilassa oliiviöljyn kanssa. Sipuleiden pehmetessä lisää pilkotut porkkanat.
Pilko tomaatit vaikka kuuteen osaa, tämä ei ole niin tarkkaa!
Lisää kattilaan muut aineet, mutta anna kerman ja basilikan vielä odotella.
Keitä noin hiljalleen noin 30 minuuttia. Tarkasta vihennesten kypsyys.
Soseuta sauvasekottimella, lisää kerma ja tuoretta basilikaa makusi mukaan. Soseuta vielä niin että kaikki on ihanasti sekaisin. Tarkasta mausteet ja tarjoa krutonkien ja lihapullien kanssa.
Yksin |
Kaksin |
Kolmin |
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Lohikeitto (kermainen sellainen)
Meillä tykätään syödä keittoja. Jostain syystä lohikeittoa tulee tehtyä ihan liian harvoin. Kun sitä tekee, ei tee mieli syödä sitä. Kun se on valmista, ei malttaisi lopettaa. Nämä on näitä. Tämä versi on sitten kermainen. Jos tätä valmistaisi useammin, korvaisin kerman maidolla. Minä käytin tässä pakasteessa ollutta lohi"fileetä", koska se sopi ulkonäollisesti pilkottavaksi keittoon. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Kalankäsittelyni ei siis ole VIELÄ ihan huippuluokkaa ja päätin ostaa kokonaisen lohen. Mutta myös pakasteessa ollut kala toimii tässä, toki tuore on aina tuoretta.
sipuli
voita
muutama porkkana
8 perunaa
n. 400g lohta
tilliä
2 dl kerma
kala fondia/liemikuutio
laakerinlehti
suolaa
musta/valkopippuria
Laita pieni pala voita kattilaan ja kuullota siinä pilkottua sipulia.
Tällä aikaa kuori ja pilko porkkanat ja perunat.
Pyöräytä porkkanat sipuleiden kanssa kattilassa.
Lisää perunat ja sen verran vettä että kattilassa olevat tuotteet peittyvät. Itse laitoin n.8 dl.
Lisää kattilaan vielä loraus fondia tai kalaliemikuutio ja laakerinlehti.
Keitä hiljalleen reilu 5 minuuttia. Kun perunat ja porkkanat ovat melkein kypsiä lisää kattilaan pilkottu lohi, kerma, pippuria ja tarvittaessa suolaa. Kun porkkanat ja perunat ovat kypsiä lisää hienonnettua tilliä. Tarjoillaan tietysti ruisleivän kanssa!
Kermainen lohikeitto

tiistai 15. lokakuuta 2013
Key Lime Pie
Tässä piirakka jonka tekemistä olen arponut satoja vuosia (vähintäänkin). Jotenkin vaan olen tiennyt että tämä on hyvää, mutta ei ole vain tullut tehtyä. Nyt aika oli siihen kypsä ja tein tätä mukaan illanviettoon. Voin sanoa että oli odottamisen arvoista! Pohjasta tuli reunoista vähän liian korkea, joten sitä rapisi kakun päälle. Mutta ei kuulkaa haitannut yhtään.
Pohja
200g Digestive-keksejä
100g voita
1-2 rkl ruokosokeria (taviskin käy)
Täyte
4 limettiä
5 keltuaista
1 tölkki kondensoitua maitoa
1 rkl vaniljasokeria
Koristelu
Kermavaahtoa ja raastettua kuorta limeteistä. Näppärä tekee valkuaisista marenkia. Minä tein suraavana päivänä munakkaan.
Murskaa keksit (esim. pussissa kaulimella) ja sekoita sulatetun voin ja sokerin kanssa.
Vuoraa leivinpaperilla irtopohjavuoka ja kaada keksimassa sinne. Levittele tasaiseksi, myös reunoille. Paista 150 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Ei haittaa vaikka vasta tässä vaiheessa muistat levitellä keksimurua sinne reunoillekin... Jos niin kävi, tee korjaava liike ja paista vielä hetki.
Pese limetit ja raasta niistä kuoren vihreää osaa. Tämän jälkeen purista mehut niistä.
Vatkaa keltuaisia muutaman minuutin. Lisää kondentoistu maito ja vatkaa vielä muutama minuutti lisää. Lisää mehu, kuorta ja vaniljasokeri. Sekoita ja kaada pohjan päälle.
Paista noin 15 minuuttia uunissa. Kannattaa tehdä tämä jo edellisenä iltana valmiiksi ja antaa odotella jääkaapissa. Kylmän kakun päällä pysyy sitä paitsi paremmin se kermavaahtokin. Eli siis ennen tarjoilua vatkaa kakun päälle kasa makeutettua kermavaahtoa. Jos on vielä jemmassa limetti, niin raasta siitä vielä kuorta päälle.
LISÄYS! Reseptiin sopii myös mascarponejuusto. Eli jos jääkaapissa on mascarponea tai muuta maustamatonta tuorejuustio, niin sekaan vaan. Itse laitoin 100g mascarponea ja toimi loistavasti!

Bruschetta
Meille tarjottiin näitä Kaisulaisilla ja tietysti piti heti seuraavana viikonloppuna kokeilla itse. Vietimme herra Nakin kanssa keski-ikäistä perjantai-iltaa katsomalla Vain elämää-sarjaa. Oheen tietysti hyvää ruokaa ja pari lasia punkkua. Ei paha, pakko myöntää.
Hyvää leipää (esim. Primulan kauraleipä)
1/2 dl oliiviöljyä
1-3 valkosipulinkynttä
1 mozzarella
2-3 tomaattia
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Viipaloi leipää uunipellille.
Sekoita öljyyn raastetta/puristettu valkosipuli ja ripaus suolaa. Levitä öljy leiville ja laita ne uuniin.
Leivät ovat valmiita kun ne ovat saaneet vähän väriä pintaan.
Pirskottele leiville halutessasi vielä vähän öljyä. Seuraavaksi täytteet vaan päälle. Eli laita leiville viipaloitua mozzarellaa, tomaattia, basilikaa ja mausta suolalla ja pippurilla.
NAM!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Lasagne, kavereiden kesken Lasse
Meillä ei juurikan lapsuudenkodissa tehty lasagnea (tai mitään muutakaan), "lisää vain vesi ja jauheliha"-aineksista. Olin yllättynyt kun näin kavereilla keittiössä valmiita lasagneaines laatikoita. Muistelen joskus jopa miettineeni, että miksi meillä se valmistetaan jotenkin niin hankalasti. Enpä mieti enää! Äitin tekemä lasagne on ollut aina super hyvää. Pienestä asti olemme myös mummin kanssa kokkailleet lasagnea. Tämä lasagne on siis yhdistelmä noista kahdesta.
Tämä kuuluu taas näihin kahden hengen talouden suurperhekokoisiin ruokiin. Mutta en varmasti ala tekemään pienempää määrää. Ja keksittiin töissä, miten näihin saa vaihtelua. Voi ostaa jääkaappiin eri makuisia ketsuppeja, A vot, ihan eri ruokaa kun eilen. Ja nyt jos joku nurisee jotain ketsupin lisäämisestä valmiiksi tomaattiseen ruokaan, niin...

Lasagne
Tomaattikastike
500 jauhelihaa
2 pakettia tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
iso sipuli
5 valkosipulinkynttä
1 tl sokeria
luraus lihafondia
oreganoa
basilikaa
suolaa
mustapippuria
halutessasi paprika/chilimaustetta
tuoretta basilikaa ja oreganoa (jos löytyy)
Pilko sipulit. Paista jauheliha ja heitä sipulit sekaan ennen jauhelihan kypsymistä. Kun kaikki on kypsiä, mausta suolalla ja pippurilla.
Laita sekaan tomaattiset asiat ja mausteet. Anna muhia miedolla lämmöllä. Jos menee kovin kuivakan näköiseksi, lisää vähän vettä.
Juustokastike
50g voita
1 dl jauhoja
1 litra maitoa
200g juustoraastetta
muskottia
viherpippuria
mustapippuria
suolaa
Sulata voi kattilassa, lisää jauhot joukkoon ja vatkaa maito sekaan. Anna kiehua MIEDOLLA lämmöllä 10 minuuttia. Muista sekoitella tai keitos palaa melko varmasti pohjaan. Jos näin pääsee käymään, peli ei vielä ole ihan menetetty. Jos sekoitat pohjanpalanene aineksen muuhun, alkaa maku jo kärsimään. Eli jos käräytät vähän pohjaan, niin älä missään nimessä sekoittele enää pohjaa raapien. Röntgenkatse on plussa tuossa pohjanpalaneen juustokastikkeen tarkkailussa.
Ota kattila pois liedeltä, lisää noin puolet juustoraasteesta ja mausteet.
Levitä öljyttyyn vuokaan kerros juustokastiketta, lasagnelevyjä, tomaattikastiketta, juustokastiketta, levyjä...Niin että päällimmäiseksi tulee vain levyjen päälle levitetty juustokastike. Ripottele vielä loput juustot pintaa. Täytynee myöntää että taisi mennä yhteensä reilu 200g juustoa...
Paista 180 asteessa noin 45 minuuttia. Sitten vaikein osuus: Lasagnen pitäisi antaa odotella puolisen tuntia uunista ottamisen jälkeen. Muuten koostumus on melkoisen kostea. Meillä se ei haitannut. Onpa sitten seuraavana päivänä taas vähän erityyppinen koostumus!
Ei kannata liian tarkkaan levitellä, kyllä ne uunissa leviää! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)