tiistai 22. lokakuuta 2013

Tomaattikeitto

Kerran edellisessä työpaikassani tarjottiin tomaattikeittoa lihapullien ja krutonkien kanssa. Siitä saakka tämä yhdistelmä kummitteli mielessäni. Pari vuotta sitten googlettelin tomaattikeiton ohjeen ja pikkuhiljaa se on saanut nykyisen muotonsa. Lihapullat kuuluu tähän reseptiin oleelliseti, mutta on tämä herkullista ilman niitäkin. Välillä on kyllä vaikea sanoa syökö tomaattikeittoa höysteillä, vai höysteitä tomaattikeitolla...


Tomaattikeitto


2-3 rkl oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä
3 pientä sipulia
2 porkkanaa
reilu kilo kypsiä tomaatteja
3 tl sokeria
1 rkl tomaattipyreetä
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio/fondia (joskus olen laittanut osan kanafondia)
suolaa
mustapippuria
1 dl kermaa 
tuoretta basilikaa

Pilko sipulit ja kuullota niitä kattilassa oliiviöljyn kanssa. Sipuleiden pehmetessä lisää pilkotut porkkanat.
Pilko tomaatit vaikka kuuteen osaa, tämä ei ole niin tarkkaa!
Lisää kattilaan muut aineet, mutta anna kerman ja basilikan vielä odotella. 
Keitä noin hiljalleen noin 30 minuuttia. Tarkasta vihennesten kypsyys. 
Soseuta sauvasekottimella, lisää kerma ja tuoretta basilikaa makusi mukaan. Soseuta vielä niin että kaikki on ihanasti sekaisin. Tarkasta mausteet ja tarjoa krutonkien ja lihapullien kanssa.

Yksin


Kaksin

Kolmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti