Tämä kuuluu niihin ruokiin mitä en ajatellut
koskaan itse valmistavani, vieläpä puolukkasurvoksen kanssa! Yök ja hyi,
sanoi minä 10 vuotta sitten. Nyt kun tuo keski-ikä (ainakin erään
nimeltä mainitsemattoman ystäväni mukaan) lähenee uhkaavasti, huomaan
tykkääväni "oudoista" asioista. Äiti on usein fiilistellyt kaalilaatikon
jämiä, jotka paistetaan voinokareessa paistinpannulla. Sitä valmistin
tänään myöhäiseksi lounaaksi. Syötiin siis kahdestaan tuo koko annos
kaalilaatikkoa! Joskus pakastan osan, mutta jotenkin toi nyt vaan hävisi
tuolta jääkaapista. Resepti on siis ohjelmasta Sikke - ruokaa
rakkaudella. Vähän muutin sitä, alla ohje niin.
![]() |
Viimeinen annos, suoraan paistinpannulta. Ei se mikään missi kyllä ole. |
Kaalilaatikko
n. 1 kg painoinen kaalinpää
2-4 porkkanaa kuutioina
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
600 g jauhelihaa
suolaa ja pippuria
3-4 rkl soijaa
paistamiseen ja päälle voita
muutama hyppysellinen meiramia
1 dl raakaa riisiä (käytän usein puuroriisiä)
5-6 dl vettä + 1-2 rkl vasikanfondia
2 dl kermaa
2-3 rkl siirappia
Kuullota isossa kattilassa voi, sipulit, valkosipulit ja porkkanat. Lisää koko ajan kaalia niin, että kaikki ruskistuu.
Paista toisella pannulla jauheliha, mausta suolalla, pippurilla ja soijalla. Lisää kaalipaistokseen riisit, lihaliemi, siirappi ja kerma.
Yhdistä kaalipaistos, riisi ja jauheliha uunivuoassa. Itse sekoitin kaikki ensi kattilassa, mutta siihen tarvitaan jo aika reilu kattila. Jos saat koko seoksen mahtumaan kattilaan voit antaa sen muhia 10-15 minuuttia miedolla lämmöllä. Muista m,aistella ja lisätä tarvittaessa mausteita.
Ripottele päälle korppujauhoja ja voinokareita.
Paista 180- 200 aseteisessa uunissa vajaan tunnin ajan. Itse tungin laatikon 150 asteiseen uuniin ennen 1,5h joogaa. Siellä se muhi vielä kotimatkan ja suihkun ajan. Ja hyvä tuli!
100g pakastepuolukoita (napurin Martin poimimia, mahtava mies!)
2 rkl intiaanisokeria (voi laittaa muutakin sokeria, inkkarista tulee kiva maku ja se on hirveen trendikästä!)
Laita aineet kulhoon, anna puolukoiden sullaa hetki ja survo haarukalla. Ei haittaa vaikka jää kokonaisia puolukoita sekaan. Itse valmistan tänä aina tarpeen mukaan, mutta eiköhän tuo viikon verran jääkaapissakin säily.

Puolukkasurvos

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti