Pohja
1 tl suolaa
5 dl kädenlämpöistä vettä
n. 11 g (pussi tai vähän yli) kuivahiivaa
Tomaattikastike
1 purkki tomaattimurskaa
4 rkl tomaattipyrettä
2 rkl sokeria
4 valkosipulinkynttä
oreganoa
basilikaa (tuoretta ja kuivattua)
suolaa
mustapippuria
loraus oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa
Jotain tulista (chilimaustetta, salsan jämät, tabasco...), jos tykkää. Itse laitoin lusikallisen Budapestista tuotua Eros-paprikatahnaa.
Valmistus
Laita jauhot ja suola kulhoon. Sekoita ja tee keskelle kuoppa. Sekoita veteen sokeri ja kuivahiiva, anna liueta hetken. Kaada seos kuoppaan, sekoita keskeltä reunoille päin haarukalla kunnes taikina alkaa muodostua. Muotoile taikina käsin palloksi. Nosta pallo pöydälle ja vaivaa n. 10 minuuttia (taisin vähän olla laiska ja jäi puoleen), kunnes taikina on sileää ja kimmoisaa. Tai sitten unohdat hifistelyn ja teet kaiken edellämainitun kulhossa! Ripottele päälle jauhoja, peitä kelmulla ja anna levätä n. 15–20 min.
Taikinan hieman kohottua jaa se osin (tästä määrästä tuli kuusi perus pakastepizzan kokoista) ja kaulitse sopivan ohuiksi jauhotetulla alustalla. Jos omistat pizzakiven, jauhota lapiot huolellisesti. Muuten pizza saattaa juuttua niihin ja sitten ei ole kenelläkään hauskaa. Jos et omista pizzakiveä, voi pizzan paistaa öljytyn folion päällä rapeaksi. Tähän kannattaa lukea vinkkejä esim. Jamie Oliverin sivuilta… Suosittelen siis hankkimaan kiven, niin saa superia pizzaa!!! Laita pohjan päälle tomaattikastike, mozzarellaraaste ja muut täytteet. Uuni täysille ja vajaat 10 minuuttia siellä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti